lauantai 10. elokuuta 2019

Foliage -huivi

Minulla on uusi tulinen lankarakkaus, Malabrigo Mora. Halusin langasta huivin itselleni, ja mielessä oli malli, jossa kolmiulotteisuus toisi langan upeaa kiiltoa esille. Mielikuva mieluisesta pintarakenteesta oli niin spesifinen, ettei sopivaa mallia löytynyt vaan päädyin tekemään oman.
Malli on yksinkertainen, ja vaikka huivi koostuu paloista liitin ne join-as-you-go -menetelmällä aina palan valmistuessa eli turhia langanpäitä ei jäänyt ja viimeistely oli nopeaa.

Lankana siis Malabrigo Mora (100% silkki, 205m/50g, väri Cereza). Lankaa kului aika tarkalleen 200g, ja käytin ilmavan lopputuloksen saamiseksi 4mm koukkua.
Vain 2 ensimmäistä kerrosta tehdään ympyränä, kolmannella kerroksella kierroksesta tehdään vain puolet, ja sen jälkeen työ etenee kerroksittain eli työ käännetään kerrosten välissä. Tein omaan huiviini 15 kerrosta / pala, mutta voit sovittaa kerrosten lukumäärän miten haluat.

Malli on erittäin helppo. Ainoa erikoisempi silmukka on KEp(p) eli kohovirkkauksena tehtävä pylväs tai pitkä pylväs. KEp tehdään pujottamalla koukku edellisen kerroksen pylvään ympäri työn ETUPUOLELTA.

1. krs: 4kjs, sulje renkaaksi ps:lla
2.krs: 3kjs, 2p, 2kjs, (3p, 2kjs) kolme kertaa, sulje kerros ps:lla kerroksen aloittaneeseen kjs-ketjuun
3. krs: Työtä ei vielä käännetä, mutta kerros jää puolikkaaksi. Ps lähimpään 2kj ketjuun (hieman "taaksepäin"), 3kjs, 3p, (p, kjs, neljän langankierron pylväs niin, että silmukka kiinnittyy aloituskerroksen kjs-renkaaseen pylväsryhmien väliin (ylin vaihekuva), kjs, p) kjs kaareen, 3p, p kjs kaareen
4. krs: Käännä työ (tästä lähtien joka kerroksella). Nyt päällä oleva puoli on työn takapuoli. 3kjs, KEp jokaiseen edellisen kerroksen p:een (vaihekuva 2), (p, kjs, käännä työtä hieman niin, että saat tehtyä KEpp edellisen kerroksen 4 kierron pylvääseen työn etupuolelle (vaihekuva 3), kjs, p) kjs kaareen, KEp jokaiseen edellisen kerroksen p:een
5. krs 3kjs, p jokaiseen p:n, (p, kjs, KEpp edellisen kerroksen pp:een, kjs, p) kjs kaareen, p jokaiseen edellisen kerroksen p:n (mutta EI edellisen kerroksen aloittaneeseen kjs-ketjuun, vaihekuva 4)
6. krs kuten 4. krs
7. krs kuten 5. krs

Jatka, kunnes lehti on sopivan kokoinen, lopettaen työn oikealta puolelta tehtävään pylväskerrokseen (eli kuten 5. krs). Keskelle muodostuu siis lehtiruoti pitkien pylväiden rivistä, pitkä pylväs kiinnittyy aina kohovirkkauksena edellisen kerroksen pitkään pylvääseen. Viistot ruodit muodostuvat KEp:stä, eli kohovirkkauksena työn edestä virkattavien pylväiden avulla. Tarkasta kerrosten edetessä, että palasta tulee symmetrinen eli keskiruodin molemmilla puolilla on yhtä monta silmukkaa.


REUNA/LIITTÄMINEN
Jatka lankaa katkaisematta lehden reunukseen. Jokaisen "uurteen" eli pylväiden muodostaman tasaisen pinnan kohdalle tulee 2ks. Lehtiruodin kohdalla ks niin, että koukku viedään reunimmaisen, pinnalle jäävän lehtiruodin silmukan läpi (vaihekuva 5). 4kjs, ps edellisen ks:n sivuun.
Jatka ensimmäisen lehden kohdalla molemmat sivut näin ympäri, jos nirkkoreunasta haluaa tasaisemman kannattaa tehdä yksi 4kjs-nirkko myös "aloitusneliön" sivun keskelle (minun huivini kärjessä ei näitä ole).
Liittäessä aseta palat rinnakkain, oikeat puolet päällepäin. Kiinnitä palat pitkillä nirkoilla, eli 2kjs, ks viereisen palan reunaan, 2kjs, ps ensimmäisen edellisen ks:n sivuun, 2 ks "uurteen" kohdalle jne. Mallaa palat tasolla hyvin yhteen. Vastapuolen palassa jätä liitosten väliin tarpeen mukaan 1-2 silmukkaa niin, että palat asettuvat kauniisti yhteen.

PITKÄN SIVUN TASAAVAT KOLMIOT
Lehtiä liittämällä huivin yläreuna eli pitkä sivu jää sahalaitaiseksi. Tasasin sen itse kolmioilla.
1. krs: 4kjs, sulje renkaaksi ps:lla
2. krs: 3kjs, 3p, 2kjs, 4p
3. krs: Käännä työ. 3kjs, 4p (eli ensimmäinen pylväs suoraan kjs-ketjun tyvessä olevaan silmukkaan, (2p, 2kjs, 2p) kjs kaareen, 4p (tälle sivulle jää tässä vaiheessa tarkoituksella 1 silmukka vähemmän kuin toiselle sivulle)
4. krs Käännä työ. 3kjs, KEp jokaiseen edellisen kerroksen p:een, (p, 2kjs, p) kjs kaareen, KEp jokaiseen edellisen kerroksen p:een
Jatka vuorotellen kerrosten 3 ja 4 mukaisesti, kunnes pala on sopivan kokoinen (muista liittämisvara, eli tilaa 2kjs-kejuille liitoksessa). Kolmio kannattaa päättää tavalliseen pylväskerrokseen (3. krs mukaisesti)
Kolmiot voi päätellä, ja liittää yhdellä saumalla työn yläreunaan lopuksi.


Viimeistele tekemällä kerros pitkiä nirkkoja myös työn yläreunaan. Kastele huivi, pingota muotoon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti